Kahdeksas laulu
1Ma jatkan: kauan ennen kuin jo luokse
tuon tornin korkean me saavuimmekaan,
nous silmämme sen huippuun, josta kaksi
4löi pientä liekkiä. Myös näimme, kuinka
etäältä kolmas merkkiin tuohon vastas,
niin kaukaa, että tuskin silmä kantoi.
7Ma käännyin Mestariini, tiedon mereen,
ja kysyin: »Mitä tuo on? Miksi vastaa
tuo liekki kaukaa? Ken ne iski ilmi?»
10Hän mulle: »Tuoltapuolen aallon tumman
jo nähdä voit sa, mikä vartoo täällä,
jos sumu suon ei sulta kätke sitä.»
13Ei jousenjänne nuolta ammu, joka
niin vinhaan kiitäis halki ilman koskaan,
kuin täällä näin ma purren puikovaksi
16päin meitä tuossa tuokiossa, yhden
vain saattamana soutumiehen, meille
mi huusi: »Täällä ootko, häijy henki!»
19»Phlegyas, Phlegyas, sun huutos turha
on tällä kertaa», haastoi Mestarini,
»veen yli vain on valtas meidät saattaa.»
22Kuin se, mi kuulee, kuinka häijy petos
on hälle tehty, kaunaan katkeroituu,
niin Phlegyas nyt vihan jähmettämä.
28Veneessä kumpikin kun oltiin, vanha
sen emäpuu läks vettä viiltämähän,
mut syvempää kuin muuten sill’ on tapa.
31Rupakon kuolleen yli kuljettaissa,
mutainen muudan nousi kohti mua
ja lausui: »Kuka tulee liian varhain?»
34Ma hälle: »Vaikka tulen, jää en tänne,
mut kenpä itse oot, niin kamaltunut?»
Hän mulle: »Näät, ett’ olen itkeväinen.»
37Ma hälle: »Henki kadotettu, tänne
jää itkuus, vaivahasi! Tunnen sinut,
mutainen vaikka koko muotos onkin.»
43Halasi sitten kaulaani ja otsaan
mua suuteli ja lausui: »Ylväs henki,
siunattu olkoon sinun kantajasi!
46Maan päällä tuo ol’ ylpeä; ei hyvä
korista mikään hänen muistoansa,
siks varjonsa niin tääll’ on raivon vanki.
49Niin moni pidetään maan mahtavana,
mi täällä vain kuin sika suossa seisoo,
jälkeensä jättäin kauhun, halveksunnan.»
52Ma hälle: »Mestari, ois toivo mulla
tuo nähdä suohon suistuvaksi, ennen
kuin maalle nousemme me purrestamme.»
55Hän mulle: »Ennen kuin jo rannan näät sa,
oleva on sun mieles tyytyväinen.
On oikein, että toivos täytetähän.»
58Ja kohta mutahahmojen ja muiden
niin häntä raastavan näin, että vielä
ma tuosta kiitän sekä siunaan Herraa.
61He kaikki huus: »Filip Argentin kimppuun!»
Firenzeläinen vihan henki tuopa
nyt omin hampain itsehensä kääntyi.
64Jätimme hänet, enempää en kerro.
Mut korvaani nyt hätähuuto kohtas,
ett’ eespäin käänsin katseen vaanivaisen.
67Mun hyvä Mestarini lausui: »Poika,
nyt lähestymme Diten kaupunkia,
sen kansaa lukuisaa, syyn painamata.»
70Ma hälle: »Mestari, sen tornit selvään
jo tuolta laaksosta nään nouseviksi,
ne hehkuu niinkuin tulest’ ois ne tulleet.»
73Hän mulle: »Tuli ijäinen, mi niitä
sisältä polttaa, saa ne puuntamahan,
kuin näät sa, tässä keski-helvetissä.»
76Nyt sousimme me vallihaudat syvät,
tät’ epätoivon kylää kiertäväiset;
sen muurit rautaisilta mulle näytti.
79Ja kaarteen suuren vielä tehtyämme,
tulimme paikkaan, missä soutumiesi
tuo kovaa huus: »On tässä portti, nouskaa!»
82Sen päällä näin kai enemmän kuin tuhat
taivaasta pudonnutta, jotka uhmin
kysyivät: »Kuka on tuo valekuollut,
85mi tulee vainajien valtakuntaan?»
Mut merkin antoi viisas Mestarini,
ett’ tahtoi salaa heitä haastatella.
91Palatkoon yksin tietään houkkaa, sitä
hän kokekoon! Sun tänne jäädä tulee,
mi häntä ohjannut yön halki olet.»
94Lukija, arvaat, kuinka kauhistuin ma
nuo kuullen turman sanat, sill’en koskaan
nyt uskonut maan päälle osaavani.
97»Oi rakas Oppaani» ma virkoin, »sinä,
mi enemmän kuin seitsenkertaisesti
minulle hankkinut oot turvan, vaarat
100nuo suuret torjunut, mua vielä ällös
orvoksi jätä! Mahdoton jos matka
on eespäin, taapäin palatkaamme pian!»
103Ja hän, tuo Ylväs, sinne saattajani,
näin lausui: »Miksi pelkäät: Tiemme moinen
on tahto määrännyt, se ettei esty.
106Mut tässä varro, lohdutu, ja henkes
väsynyt virkistä taas toivoon hyvään,
näät en sua jätä tuimaan tuonelahan.»
109Hän poistui luotani, tuo armas taatto,
jäin siihen epäröimään, sillä jyrkät,
sotivat »jaa» ja »ei» mun aivoissani.
112En kuulla voinut, mitä haastoi heille,
mut kauan ei hän heidän kanssaan ollut,
kun kaikki kaupunkihin rientää, syöksyy.
115Porttinsa sulkevi nyt vihollinen
mun Mestarini silmäin eessä. Ulos
näin jäätyään mun luo hän vitkaan astuu.
118Päin maata silmät, katsehesta kaikki
myös poissa uljuus, hän noin huokaeli:
»Ken multa kieltänyt on tuskan suojat?»
121Mut mulle hän: »Sa ällös säiky, vaikka
ma vihastun, ma voittava oon sentään,
min tuolla keksivätkin vastustuksen.
124Tuo heidän uhmansa ei uutta ole,
sen nähnyt portti jo on julkisempi,
mi siitä saakka viel’ on telkimättä.
127Palavat näit sen päällä kuolon kirjat.
Mut siitä jo käy alas muudan, astuu
piiristä piiriin oppahatta, hänen
130avullaan kaupungin tään portit aukee.»